Varsinais-Suomi

Olen ehdolla Keskustan Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2019.

Hyvä piiri osaa mielestäni innostaa piirin aktiiveja ja yhdistystoimijoita kunnissa.  Hyvä piiri myös uudistaa toimintatapojaan tarvittaessa. Tavoitteenamme on mahdollisimman korkea Keskustan kannatus vaaleissa ja Keskustalle tärkeiden asioiden edistyminen maakunnan alueella.

Politiikan tekemisen tulee olla vaikuttavaa, mutta myös hauskaa.

KOKEMUS

  • Olen valmis hyppäämään puheenjohtajan tehtävään välittömästi: tunnen puolueen nykytilan ja toiminnan haasteet sen toiminnan kaikilla tasoilla, erityisesti Varsinais-Suomen piirin jäsenyhdistykset, sisarjärjestöt ja Keskustan kunta- ja maakuntapoliitikot
  • Minulla on hyvät lähtökohdat edistää Keskustan tavoitteita Varsinais-Suomessa: tunnen Varsinais-Suomen muiden puolueiden toimintaa ja toimijoita
  • Minulla on hyvät lähtökohdat edistää varsinaissuomalaisten tavoitteita puolueen sisällä: tunnen Keskustan puoluejohdon sekä muiden piirien toimintaa ja toimijoita

5 v piirihallituksen pöydän ympärillä

2016 piirin vt. toiminnanjohtaja

2016-2018 vpj puoluevaltuusto

2013-2018 pj Sauvon Keskusta

2012-2015 avustaja eduskunnassa Keskustan eduskuntaryhmässä

Tuhansia litroja keitettyä kahvia, kymmeniä kertoja koottuja keputelttoja ja satoja jaettuja ilmapalloja

NÄKEMYS

  • Piirille tavoitteellista ohjelmatyötä: piirihallitus nimittää poliittisia työryhmiä ja järjestää tilaisuuksia ohjelmatyöhön liittyen koko maakunnassa
  • Istuvien valtuutettujen sitouttaminen ja poliittiseen aktiivisuuteen kannustaminen on avain vaalimenestykseen
  • Piirin toiminnan on oltava avointa ja oikeudenmukaista: liittyminen on helppoa ja uudet jäsenet sitoutetaan mukaan

MAAKUNTA-AATE

  • Maakuntauudistus tulee, ja piirin on oltava valmiina
  • Piirin on ajettava koko maakunnan ja sen kaikkien seutukuntien asiaa
  • Piirin johdon tulee kiertää aktiivisesti kenttää ja tavata yhdistystoimijoita